Nikotiinipussien suosio korvaushoitotuotteena on ollut valtavassa nousussa viimeisten vuosien aikana. Suosio on ollut niin hurjaa, että myynnin ollessa kovimmillaan, Suomen kaupoissa ja kioskeissa myytävät nikotiiniannospussit myytiin loppuun lähes koko Suomesta. Koska nikotiinipussit ovat olleet niin kova menestys niin myytyjen pussien määrän, kuin onnistuneiden lopetusyrityksienkin osalta, on saatavilla jo paljon nikotiinipussit kokemuksia tuotteita kokeilleilta henkilöiltä.

Lopetin tupakoinnin kun tilasin nikotiinipussit – kokemuksia

Kokemuksia nikotiinipussien avulla tupakoinnin lopettamisesta on jakanut kanssamme 44-vuotias Marko, joka pääsi kertaheitolla eroon tupakoinnista nikotiinipussien avulla. Marko kertoo tupakkariippuvuudestaan näin:

Aloitin tupakoinnin jo todella nuorena, yläasteikäisenä pojankloppina. 90-luvulla pienemmällä paikkakunnalla yläasteikäisten poikien tupakointi oli enemmän sääntö kuin poikkeus, ja koko kaveripiirini olikin jo hyvissä ajoin päässyt kiinni tupakoinnin maailmaan. Tupakointi tarjosi jännitystä ja tietynlaista statusta, jota en aiemmin ollut päässyt kokemaan. Aika nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että tupakointi oli saanut nuoren miehenalun koukkuun sosiaalisen riippuvuuden lisäksi myös nikotiiniriippuvuuden muodossa.

Olin jatkanut säännöllistä tupakointia jo lähes 30 vuotta, kun koronapandemia iski Suomeen. Luin työpaikalla iltapäivälehdestä listaa vakavan koronasairauden riskitekijöistä ja tunnistin heti itse omaavani todella monta riskitekijää. Liikunta oli jäänyt vähille ja kertynyt ylipaino oli jo ehtinyt aiheuttamaan kakkostyypin diabeteksen, ja edelleen tupakoin vaarallisen paljon. Nämä tekijät saivat miettimään, mistä olisi helpointa lähteä korjaamaan elämäntapoja ja helpottamaan jossain vaiheessa vääjäämättä iskevän koronataudin riskejä.

Luin työpaikalla iltapäivälehdestä listaa vakavan koronasairauden riskitekijöistä ja tunnistin heti itse omaavani todella monta riskitekijää. Liikunta oli jäänyt vähille ja kertynyt ylipaino oli jo ehtinyt aiheuttamaan kakkostyypin diabeteksen, ja edelleen tupakoin vaarallisen paljon.

Marko 44v

Päätös tupakoinnin lopettamisesta

Marko teki heti päätöksen tupakoinnin lopettamisesta. Koronan sairastanut ystävä halusi myös lähteä mukaan lopettamisprojektiin, ja tämä olikin Markon mukaan yksi tärkeimmistä tukipilareista tupakoinnin lopettamisessa onnistumiseen. Yhdessä lopettaminen oli loistava ajatus, sillä lähipiiristä nopeasti saatavilla oleva vertaistuki oli korvaamaton apu niinä vaikeina hetkinä, jolloin tupakanhimo oli ottamassa vallan.

Marko lopetti tupakoinnin nikotiinipusseilla

Nikotiinipussit lopettamisen avuksi

Vieroitusoireisiin Marko varautui ostamalla useita eri nikotiinikorvaushoitotuotteita lähikaupasta. Otin selvää, että nikotiini haitat korvaushoitotuotteissa eivät ole merkittäviä ja aloitin nikotiinikorvaushoidon nikotiinipurukumilla ja huomasin että nikotiinin määrä purkassa luultavasti riittäisi pitämään vieroitusoireet jollakin tavalla kurissa, mutta nikotiinipurkan jatkuva, lähes kellon ympäri tarvittava jauhaminen tuntui aiheuttavan päänsärkyä ja etenkin leukojen kipeytymistä.

Yhtäaikaa kanssani lopettanut kaverini oli törmännyt artikkeliin nikotiinipusseista ja tilannut muutamia erilaisia nikotiinipusseja testatakseen näiden suhteellisen uusien korvaushoitotuotteiden tehoa käytännössä. Sain ystävältäni pari purkillista nikotiinipusseja testattavaksi ja väsyneiden leukojeni kanssa otin uuden innovaation ilomielin kokeiltavakseni.

Jos minulta kysytään nikotiinipussit kokemuksia, on helppo kertoa, että heti ensimmäisen testikerran jälkeen tiesin löytäneeni minulle täydellisesti sopivan korvaushoitotuotteen. Nikotiinipussien avulla tupakoinnin lopettaminen kävi jopa yllättävänkin helposti ja savutonta elämää on nyt takana jo lähes kaksi vuotta. En ole myöskään jäänyt millään tavalla koukkuun nikotiinikorvaushoitotuotteisiin, vaan nikotiinipussejakin käytän enää hyvin satunnaisesti tietyissä tilanteissa, joissa epäilen tupakanhimon edelleen nostavan päätään.

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *